Tällä hetkellä ohjelmistossa myös:

Teatteri-Traktori on ammattivetoinen teatteri, jonka päätehtävä on kiinnostavan ja uutta luovan esittävän taiteen tekeminen. Ensisijaisesti olemme siis ammattiteatteri ja teemme esityksiä, työpajoja ja kulttuuritoimintaa huomioiden lapset ja perheet. 

Missiomme on keskittyä yleisön kanssa resonoivan ja vuoropuhelevan taiteen tekemiseen eettisesti ja tinkimättömästi. Laadukkaan ja monipuolisen kulttuuritoiminnan taustalla ovat teatterin arvot joista tärkeimpinä ovat sosiaalinen kestävyys ja yhdenvertaisuus.

Toimitilamme ovat Sinkkola Joensuussa ja Outokummussa studio Nelonen.

Teatteria ylläpitää yhdistys Teatteri Otsot ry jolla on  154 jäsentä. Teatterin alla toimii myös  Pikku-Traktori joka järjestää taidekasvatusta, tapahtumia, toimintaa, leirejä, työpajoja yms toimintaa erityisesti huomioiden lapset ja perheet.

Viesti tavoittaa meidät nopeasti:

Ota yhteyttä:

Yhdessä eespäin!


Vaahteramäen Eemeli

Kauan sitten asui maalla pikku poika villi,

Kissankulman kauhuksi häntä kutsuttiin.

Lähellä jos jossain alkoi soida palopilli,

epäilykset kohdistui heti Eemeliin.

Voi herranjestas, minkälainen lapsi oli hän!

On hyvä ettei Eemeleitä ole enemmän.

 Sing duu-dul-deisin, duu-dul-deisin

duu-dul, duu-dul-dei,

Sing duu-dul-deisin, duu-dul-deisin

sing duu-dul, duu-dul-dei.

 Kesäkeittopataan teki kerran sukelluksen

Eemeli, mut jäi kiinni hörökorvistaan.

Se on hyvä – isot korvat esti tulehduksen,

mutta kulho päässään hän joutui sairaalaan.


Voi herranjestas, minkälainen…

Eemeli sai ajatuksen kerran toukokuussa:

lipputankoon kiskaisi pikkusiskon hän.

Iida kiikkui ylhäällä kuin käpy kuusipuussa;

sieltä näkee varmasti paljon enemmän.

Voi herranjestas, minkälainen…

Kaikki Eemelimme temput historiaan jäivät,

niistä silmät pyöreinä nytkin puhutaan.

Arestissa aikoinaan hän istui monet päivät

mutta kiltti ollut ei edes silloinkaan.

Voi herranjestas, minkälainen…


 

PEPPI PITKÄTOSSU
 

Kaikki on vinksin vonksin

Tai ainakin heikun keikun.

Arvaas oikun eikun

Kuka oon, joko arvaat sen?
 

Ullan nimi on Ulla,

Nimi toinen vaan on mulla.

Jos et millään arvaa,

Sanon suoraan sulle sen.


Tässä on Peppi Pitkätossu

sulahei sulahei sula hopsansaa,

Tässäpä Peppi Pitkätossu

Nauraa hah hah haa. X2


Har du sett min apa,

min fina söta lilla apa.


Har du sett Herr Nilson,

ja han heter faktisk så.
Har du sett min villa,

min Villa Villekullavilla

Vill å vill du veta,

varför villan heter så ?

Här kommer Pippi Långstrump,

tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa

Här kommer Pippi Långstrump,

Och hon sjungar lallalallalaa X2

Siellä on Peppi Pitkätossu

Sulahei sulahei sula hopsansaa,

Sielläpä Peppi Pitkätossu

Laulaa lal lal laa.


Siellä on Peppi Pitkätossu

Sulahei sulahei sula hopsansaa,

Sielläpä Peppi Pitkätossu

Laulaa lal lal laa.


Siellä on Peppi Pitkätossu

Sulahei sulahei sula hopsansaa,

Sielläpä Peppi Pitkätossu

Laulaa lal lal laa.