Esityksestä

Muumilaakson marraskuu on näytelmä ilman muumeja. Se on tarina otuksista, jotka kukin omaa kuormaansa kantaen saapuvat etsimään Muumitalosta jotain, mitä kukakin. Janssonin kirjasta löytää viitteitä suruun ja luopumiseen, mutta myös itsensä löytämiseen, pelkojen voittamiseen ja omaksi itseksi kasvamiseen.


Muumilaakson marraskuu näytelmää ei ole nähty teatterin lavoilla pitkään aikaan, ainakaan Itä-Suomessa. Tarina on kulkenut Teatteri-Traktorin ensemblen sydämissä jo vuosia ja ajatus sen tuomisesta esitykseksi on noussut esille toistuvasti. Näytelmän teemat ovat kuitenkin tuntuneet niin tärkeiltä ja isoilta, ettei niiden käsittelyyn ole ollut riittävästi tilaa ja aikaa. 


Uusi tila Kulttuuritehdas Siihtalassa mahdollistaa sisälle tehtävän, intensiivisen ja intiimin esityksen. Poikkeukselliset ajat, jotka ovat tuoneet mukanaan tummia sävyjä, ovat vaikuttaneet moniin perheisiin myös Joensuussa ja Itä-Suomessa. Epävarmuus ja eristäytyminen lisää kaipuuta yhteisiin hetkiin, vadelmamehun tuoksuisiin sukujuhliin ja yhteiseen nauruun. Siksi näytelmän tekeminen tuntuu nyt erityisen tärkeältä. Vaikka Muumilaakson marraskuu ei ole nauruhermoja kutkuttava kepeä näytelmä, voi se kaikessa tunteiden kirjoissaan herättää samaistumisen paikkoja niin lapsissa, kuin aikuisissa. Lohtu on läsnä näytelmässä.


Työryhmä

Tomi Kervinen, ohjaus, dramatisointi
Ella Törmikoski, puvustus
Kaisa Kervinen, luova tuottaja
Sami Nousiainen
Sanni Hirvonen
Iiro Tuovinen
Sara Vainikka


Teatteri-Traktori on ammattivetoinen teatteri, jonka päätehtävä on esittävän taiteen tekeminen koko perheen yleisölle, sekä muille yleisöryhmille. Ensisijaisesti olemme lastenkulttuurikeskus ja teemme esityksiä, työpajoja ja kulttuuritoimintaa huomioiden lapset ja perheet.  Teatteria ylläpitää yhdistys Teatteri otsot ry jolla on reilut sata jäsentä. Teatteri-Traktori kuuluu Suomen lastenkulttuurikeskusten verkostoon.