Alle 3-vuotiaan kanssa teatteriin
Esitys on sallittu kaiken ikäisille. Se tarkoittaa erityisesti sitä, että lapset otetaan huomioon omien kehitystasojensa mukaisesti. Esityksessä mukaellaan televisio-ohjelmille ja peleille annettuja ikäsuosituksia.
Teatteri-Traktorin työryhmässä on lapsiperheellisiä, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia sekä niitä joiden kutsumus on tehdä koko perheelle suunnattua taidesisältöä.
Pyrimme käsittelemään elämään liittyviä ilmiöitä, tunteita ja asioita monitasoisesti. Usein työn alla olevien tekstien suuruus perustuu mielestämme myös siihen että teemoina on mukana surullisiakin asioita kuten menetys, kuolema, kaipuu, vallan väärinkäyttö ja niin edelleen.
Ohjaajan johdolla koetamme käsitellä asioita siten, että eri ikäisille asiat aukeasivat omalle kokemusmaailmalle sopivalla tasolla ja syvyydellä. Tämä on yksi meidän suurimmista itse itselle asettamistamme haasteista jossa onnistuessaan on koettavaa niin neljävuotiaalle kuin nelikymppisellekin. Toivottavasti esityksestä jäisi jotain pohdittavaa,keskusteltavaa ja leikittävää seuraavallekin päivälle.
Kokemuksemme mukaan suurin osa kolmevuotiaista jaksaa katsoa noin 45 minuuttia esitystä jos se on hänestä riittävän vaihteleva ja kiinnostava. Siksi pyrimme jakamaan esityksen kahteen noin tuon pituiseen jaksoon joiden välissä on väliaika.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään sääntö vaan toteamus, jokainen lapsi on yksilö. Osa meistä aikuisistakaan ei jaksa istua paikallaan hiljaa varttia kauempaa.
Tähän liittyykin hento pyyntö, sillä esittävä taide tapahtuu samassa ajassa ja paikassa kaikkien kesken. Toivomme että aikuiset malttavat olla kommentoimatta tapahtumia ääneen ja että keskustelut esityksen teemoista käytäisiin esityksen jälkeen. Olemme kaikki samassa tilassa ja syntyy helposti hälyä joka vaikeuttaa kaikkien tarinan seuraamista.
Kesän näytelmä kaunis ja aikuistakin koskettava tarina. Siksi on aikuisen vastuulla huolehtia siitä että myös kanssakatsojilla on mahdollisuus heittäytyä tarinan maailmaan ilman ylimääräisiä häiriöitä. Aikuinen vastaa omasta keskittymisestään katsomiseen, mutta myös pienistä kanssamatkustajista.
Kesänäyttämöllä ja lyhyissä näytelmissä määrittelemme kolmevuotiaat täysiksi katsojiksi ja pienemmät voi kaikin mokomin ottaa mukaan.
Tässä näytelmässä melko jännittäviä kohtauksia ja surullisiakin käänteitä. Tilanteet puretaan nopeasti viimeistään seuraavassa kohtauksessa.
Nuoren katsojan kanssa teatteriin:
- käy läpi etukäteen mitä tapahtuu
- ole ajoissa paikalla niin ei tule kiireen tuntua
- muista käydä pissalla ennen esitystä ja väliajalla
- pidä verensokeri sopivalla tasolla
- katso että istumapaikasta on hyvä näkymä nenänkorkeudella, että edessä ei ole jotakuta liian pitkää
- keskity itse ja anna tarinan viedä, tässä on mahdollisuus yhteiseen seikkailuun josta voi puhua sitten jälkeen päin yhdessä
- unohda se some ja kännykkä pariksi tunniksi, nyt ollaan tässä ja nyt
Esityksen väliajalla ja päätyttyä ovat hahmot tavattavissa. Joten jos pienelle katsojalle jää asioita askarruttamaan niin eikun hahmoja moikkaamaan ja kysymään.
Kovasti koetamme kehittää toimintaa koko perhe huomioiden.
Palautettanne janoten,
Tomi Kervinen, ohjaaja
tomi.kervinen@traktori.net

.png)