Elokuva -viikko

Lämmin kiitos yhteistyökumppaneille ja kaikille osallistujille!


LASTEN- JA NUORTEN ELOKUVAFESTARI

Yhdessä! Tillsammans! -Pohjoismainen elokuvatapahtuma Joensuussa tarjosi elokuvia eri ikäisille lokakuun ensimmäisellä viikolla Kulttuuritehdas Siihtalassa. Teemana  ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapahtumassa oli yhdessä elämisen taidot. Tapahtuma keräsi yli tuhat osallistujaa leffanäytöksiin ja työpajoihin.

 
Festareilla oli päikkäri- ja kouluikäisille suunnattuja elokuvia, sekä viikonloppuohjelmaa perheille. Tapahtuman järjesti Teatteri-Traktorin lastenkulttuurikeskus ja Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys yhdessä Joensuun Pohjola-Nordenin sekä valtakunnallisten Walhalla ry:n ja Svenska nu:n kanssa.

Ohjelmisto kokonaisuudessaan oli pääsymaksuton ja suuntautui arkipäivinä kouluille ja viikonloppuina perheille. Festivaali pidettiin samaan aikaan valtakunnallisen koulujen elokuvaviikon kanssa. 

Viikon aikana vietettiin myös Lasten lauantaita. Teatteri-Traktorin ja Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen säännöllisesti järjestetyt Lasten lauantait ovat keränneet jo tuhansia lapsia ja aikuisia viettämään lauantaiaamuja lastenkulttuurin parissa.

Yhteistyössä järjestetty elokuvatapahtuma sai mukavasti tuulta alleen ja intoa sen kehittämiselle on. Tapahtumalle pyritäänkin saamaan jatkoa.
Kiitos kumppaneille!

Ohjelmisto Kulttuuritehdas Siihtalassa:

la 1.10. 

klo 10:00: Bamse ja tulivuorisaari 
(Ruotsi 2022, S, 70 min, puhuttu suomeksi). 

su 2.10. 
klo 10:00: Vinski ja näkymättömyyspulveri (Suomi 2021, K7, 80 min, puhuttu suomeksi). Taidekasvatustyöpajoja elokuvan jälkeen

ma 3.10.
klo 8:30: Pikku-Zlatan ja lempparieno (Ruotsi 2022, S, 80 min, tekstitetty suomeksi)

klo 12:00: Tiikerit (Ruotsi 2021, K12, 116 min, 
tekstitetty suomeksi) 

ti 4.10.

klo 8:30: Busterin maailma (Tanska 2021, 92 min, S)

klo 12:00: Pako rajan yli (Norja 2020, K7, 96 min, tekstitetty suomeksi) 

ke 5.10.
klo 9:30: Pako rajan yli (Norja 2020, K7, 96 min, tekstitetty suomeksi) 
klo 12:00: Tiikerit (Ruotsi 2021, K12, 116 min, tekstitetty suomeksi) 

to 6.10.
klo 9:30: Cloudboy (Belgia/Alankomaat/Ruotsi 2017, K7, 78 min, tekstitetty suomeksi)
klo 12:00: Valhalla (Tanska 2019, K12, 105 min, tekstitetty suomeksi)

pe 7.10.
klo 9:00: Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä (Ruotsi 1970, S, 86 min, puhuttu suomeksi)

klo 12:00: Tytöt, pidetään pallo (Islanti 2021, S, 70 min, tekstitetty suomeksi)

la 8.10. Lasten lauantai
klo 10:00: Mikko Mallikas 50v! (kesto n. 40 min, S, puhuttu suomeksi)
taidekasvatustyöpajoja elokuvan jälkeen

la 8.10 klo 14.00 Yhdessä! TillSammans!  -gaala &
Tove -elokuva (Suomi 2020, K12,  vanhemman seurassa 9) 116 min, tekstitetty suomeksi)

su 9.10.
klo 10:00: Pikku-Zlatan ja lempparieno (Ruotsi 2022, S, 80 min, tekstitetty suomeksi)
taidekasvatustyöpajoja elokuvan jälkeen

Varaukset ja lisätiedot: teatteri@traktori.net