Historiaa ja taustoja

KalevalaX näytelmä sijoittautuu historialliseen kehykseen, mutta ei ole historiallisen tarkka kuvaus vaikka tarkkaa historiaa paljon sisältääkin.

Tavoitteena onkin herättää kiinnostusta tutkimaan omia juuria, oman alueen historiaa ja samalla myös sitä matkaa mikä on johtanut nykyiseen yhteiskuntaamme.

Näytelmän tapahtumapaikka on laaja karjalaisten vyöhyke laatokalta Oulun seudulle.  Kansanperinnettä tutkiessa ja runoja arkistoissa kaivaessa on tarkempi suurennuslasi laitettu suurin piirtein nykyisen Savon ja Pohjois-Karjalan väliin, sanotaan nyt vaikka Juojärven eteläisille alueille. 

Kalevalax kylä on kuvitteellinen paikka, jossakin siellä Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan maastoon piirtämättömän alueen keskellä.  Pähkinäsaaren rauhan 1323 jälkeen levittäytyivät ruotsalaiset itään ja itäläiset länteen. Ja siinä keskellä ei välttämättä olisi haluttu kuulua kumpaankaan vaan elää rauhassa metsästäen, viljellen maata ja käyden kauppaa niin lähelle kuin kauas. Voikon sanoa että KalevalaX kylässä eletään jo kirkasta renessanssia kun molemmin puolin vielä jymistellään keskiajan loppua.

Eletään vuotta 1495, hetkeä ennen Vanhan vihan puhkeamista.  Kalevalan tarinat ovat jos siinä hetkessä ainakin parituhatta vuotta vanhaa kansanperinnettä, mutta niitä herätellään henkiin taiteiden ja tieteiden renessanssin liekissä.  Samaan aikaan nihtejä palkkaillaan, torneja rakennellaan ja joukot rymistelevät idän ja lännen väliä kesäöiden hämäryydessä. "Hulluja nuo sotivaiset" 

Karjalaisuus sanana herättä paljon tunteita ja nostaa pintaan sukupolvilta toisille siirtynyttä jaettua, mutta usein ääneen lausumatonta muistojen tulvaa.  Saako karjalaisuuden historiasta edes puhua? Kuka siitä saa puhua? Miten siitä saa puhua? Miksei sitä voi käsitellä? Mitä, miten, kuka, mitä varten?

Karjalaisten historia alkaa edelleen monimutkaistua uskonpuhdistuksen ja valtakuntien kahinoiden myötä 1500-luvulla ja hyvinkin kurjaksi elämä muuttuu 1600-luvulla ja kurjuutta historia jatkaa vuosisatoja siitä eteenpäin.  

Nykyisellään karjalaisuudesta ja karjalaisista puhuttaessa on syytä määritellä mistä me puhumme. Puhummeko Pohjois-Karjalasta, Etelä-Karjalasta, Vaara-Karjalasta, Laatokan Karjalasta, Raja-Karjalasta, Vienan Karjalasta, Karjalan Kannaksesta, Aunuksen Karjalasta, Tverin Karjalasta, Diasporan karjalaisista eli siirtokarjalaisista, Venäjän Federaation Karjalan tasavallasta vai jostakin muusta. Kun puhumme, tarkoitammeko karjalassa asuvista, karjalan kulttuurin omaavista, kielen vaalijoista vai heidän jälkeläisistään.  

Mitä enemmän historiaa tutkaelee sitä enemmän tulee lähi-idän ruutitynnyri mieleen.   Nyt ei kuitenkaan siirrellä valtakunnan rajoja eikä muodosteta uusia. Meillä on juuremme, iloitaan kesäinen hetki niiden äärellä.

Näytelmän karjalainen kylä on yksi pieni kylä 1400 luvun lopun melkein historiallisessa kehyksessä.  Se on paikallista historiaa, se on meidän omaa kulttuuria, meidän omien sukujemme juuria. Siitä meillä on aina lupa puhua, väitellä, olla mieltä ja erimieltä.

Mikäli haluat jakaa tietojasi, oikaista tai keskustella kanssamme historiasta, kansanperinteestä tai muuten vain niin ota yhteyttä! Ehkäpä tämä askel historiaan saa vielä jatkoa....

t: ohjaaja, tomi.kervinen@traktori.net

Totta, tarua vai ihan mahdollista

TOTTA

Keskiaika on liukuva ajanjakso Euroopassa vuosien 400-1500 välillä. Suomeen keskiaika saapui hyvinkin myöhään rautakauden jälkeen ristiretkien myötä noin vuonna 1150 ja kesti uskonpuhdistukseen noin vuonna 1520. Keskiaika on kuitenkin yleismääritelmä laajalle ajanjaksolle jolla ei viitata tiettyihin tapahtumiin vaan ajanjaksoon.

Keskiaika Italiassa 400-1300, Tanskassa noin 1047–1533, Ruotsissa noin 1060–1517, Suomessa noin 1155–1520, Virossa ja Latviassa noin  1227–1558, Liettuassa noin 1387–1505, Puolassa noin 996–1505, Venäjällä noin 880 / 1054–1533

Renessanssi n. 1410 tai 1300-1400 lukujen taitteessa   Renessanssin ajattelulle on tyypillistä antiikin arvojen ja sekä kirjallisuutta että kuvataiteita koskevien kauneuskäsitysten ihailu, mutta kuitenkin uudelle ajalle tyypillisen suodattimen läpi katsottuna. Humanistit kertoivat löytäneensä uudelleen keskiajalla unohduksissa olleita antiikin kirjailijoita ja filosofeja, ja käännättäneensä jo kadonneeksi luultuja tekstejä paitsi arabeilta, jotka olivat kääntäneet keskiajalla kreikkalaisia teoksia arabiaksi, myös suoraan nyt länteen tuoduista kreikankielisistä käsikirjoituksista. Myöhemmin on löytynyt myös keskiajalla tehtyjä käännöksiä suoraan kreikasta latinaan, mutta humanistit halusivat vähätellä niiden merkitystä.

Renessanssin sivistystä, luovuutta, kulttuuria ja humanismia korostava ajattelu saapui Pohjolaan vasta hyvin myöhään 1500 luvulla, mutta sen leviäminen ei ollut mitenkään suoraviivaista.

Karjalaiset Wikipediaan on kirjattu viitaten Karjalansivistysseuran lähteisiin että  karjalaiset muotoutuivat omaksi heimokseen viikinkiajalla 700–800-luvuilla. Tuolloin alueelle saapui suomensukuisia uudisasukkaista kahdesta ilmansuunnasta: osa tuli vesistöreittejä pitkin Volgan suunnalta, osa puolestaan Länsi-Suomesta. 

Karjalaiset eli Korelan (Käkisalmen) seudun asukkaat mainitaan omana ryhmänään kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1143, tosin skandinaavisissa saagoissa mainitaan jo aikaisemmin paikannimet Kirjalabotn (Karjalanpohja) ja Kirjalaland. Nimellä Hálfdan Eysteinninpojan saaga tunnettu muinaissaaga, joka on yhdistelmä suullista tarinaperinnettä, kansansatumaisia piirteitä ja keskiajan kirjallisuudesta, kuten ritariromaaneista saatuja vaikutteita, kertoo puolestaan viikinkien Kirjálabotnar-nimisessä paikassa käymistä taisteluista. Kyseisen saagan mukaan alue sijaitsi itään Aldeigjuborgista eli Laatokanlinnasta (Staraja Ladoga)

Vielä tuolloin karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota vaan elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla.Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.

Karjala joutui Novgorodin valtaan 1200-luvu lla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Karjala mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin volostina eli hallintoalueena vuonna 1270. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 valloittamalla karjalaisten kauppapaikkana toimineen Viipurin.[Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden. Karjalan asutus jakaantui siis keskiajalla, kun Karjala jaettiin Ruotsin ja Novgorodin kesken

Vanha viha tarkoittaa Ruotsin ja Moskovan ruhtinaskunnan välistä sotaa, joka käytiin 1495–1497. 

Olavinlinna (ruots. Olofsborg) on 1400-luvulla rakennettu linna, joka sijaitsee Savonlinnassa veden ympäröimässä kalliosaaressa Haukiveden ja Pihlajaveden yhdistävässä Kyrönsalmessa. Linnasta on aikaisemmin käytetty myös nimiä Savon linna ja Uusilinna (ruots. Nyslott, joka on edelleen Savonlinnan kaupungin nimi ruotsiksi)

Päälinnan rakennustyöt aloitettiin 1475. Tällöin linnanherrana toimi Eerik Akselinpoika Tott, joka oli perehtynyt Keski-Euroopassa linna-arkkitehtuuriin. Rakennustöiden johtoon tuotiin Tallinnasta 16 muurarimestaria. Työväkenä toimivat lähiseudun asukkaat, jotka maksoivat veronsa tekemällä työtä. He joutuivat myös tuomaan linnalle rakennusaineita, kuten kiviä ja hirsiä. Venäläiset pyrkivät häiritsemään rakennustöitä, sillä he väittivät linnan olevan heidän puolellaan rajaa. Venäläisten takia oli ensin rakennettava puiset suojavarustukset ja rakennustöitä suojasivat sotilaat. Tott päätti nimetä linnan Pyhän Olavin mukaan. Norjan kuningas Pyhä Olavi on kaikkien ritareiden suojelupyhimys. Rakennettuun päälinnaan tuli kolme tornia, joista yhdessä oli hälytyskello. Kun päälinnan rakentaminen saatiin valmiiksi noin vuonna 1485, aloitettiin esilinnan rakentaminen. Esilinnan rakennustyöt saatiin valmiiksi 1400-luvun loppupuolella. Valmistuttuaan linna edusti pyöreine torneineen aikansa parasta puolustusteknologiaa

Elämää Olavinlinnassa kuvaa artikkelissaan Hannu Koskela Apu-lehdessä. Katolisten paastosäädösten mukaan ruokavalio koostui kalasta, jota nautittiin  229 päivänä.Itse kasvatettiin viljat, juurekset ja sipulit.  Viipurin kautta liikkui maailmalta ruokapöytään mausteet kuten pippurit, sahramit, muskotit ja kuminat.  Herrojen pöydässä herkuteltiin keltaisella voilla,  vihreää voi vältti väentupaan. Homeinenkin  rasvaa vältti rahvalle. Tärkein juoma olut annosteltiin sotilaan päiväannokseen viiden litran verran. Vahvuudeltaan kotikaljan tasoista olutta tarjoiltiin väelle, herrain olut oli sitten jo väkevämpää. Linnassa 150–200 henkeä ja heihin kuului virkamiehistön ja sotilaiden lisäksi monia ammattilaisia, kuten tynnyrin- ja tiilintekijät, teurastajat, suutarit ja myllärit.  Olavinlinnaa lämmitettiin avotakoin, ja lämpöä johdettiin hormien kautta tiloista toiseen. Kylmään huoneeseen saatettiin lisätä lämmitystä kuumilla hiiliämpäreillä.

Pietari Kylliäinen (k. 1510 tai ennen) on ensimmäinen tunnettu Olavinlinnan vouti.Vanhana vihana tunnetussa sodassa venäläiset joukot hyökkäsivät vuonna 1495 Viipuriin, missä ruhtinas Shtjenjatev ryhtyi ryhtyi piirittämään kaupunkia 60 000 miehen voimin. Viipurin piiritys päättyi kuuluisaan Viipurin pamaukseen. Venäläiset perääntyivät, mutta pienempi osasto samosi silloin Olavinlinnaa vastaan]. Olavinlinnalla Kylliäinen löi venäläiset pakoon ja teki kostoksi hävitysretken kauas Venäjän-Karjalaan. Sitä ennen hän oli käynyt Venäjän puolella hävittämässä ja polttamassa yli 800 taloa.

Vanha viha syttyi 1495, jolloin myös Olavinlinna joutui ensimmäisten hyökkäysten kohteeksi. Ennen sotaa venäläiset tarjosivat 5–10 vuoden rauhaa ja Olavinlinnan luovuttamista heille. Olavinlinnan puolustuksesta vastasi Pietari Kylliäinen, jolla oli käytettävissään 150 nihtiä ja talonpoikaa. Yhteensä venäläiset tekivät vanhan vihan aikana kolme hyökkäystä Olavinlinnaan, mutta eivät saaneet vallattua sitä. Sodan jälkeen jatkuivat edelleen rajakiistat, jotka päättyivät 1510

Käkisalmen linna. (Korela) Ensimmäinen kirjallinen maininta käkisalmelaisista on Novgorodin ensimmäisessä kronikassa vuoden 1143 kohdalla. Arkeologisten tutkimusten perusteella paikalla on ollut ihmistoimintaa vähintään 1100-luvulta lähtien ja hirsirakenteita vähintään 1200-luvulta lähtien, jolloin karjalaisten linnoitus sijaitsi paikalla.Novgorodin 1300-luvulla rakennuttama kivilinna on historian eri vaiheissa kuulunut Moskovan suuriruhtinaskunnalle, Ruotsille, Venäjän keisarikunnalle, Suomelle, Neuvostoliitolle ja Venäjälle.  Korelan mainitaan olevan Novgorodin ruhtinaskunnan toiseksi suurin kaupunki. 1330-luvulla Novgorodion kauppatasavalta läänitti Korelan (Käkisalmen) linnoituksen (samoin kuin Pähkinälinnan ja Laatokankaupungin, eli siis käytännössä koko Vatjan viidenneksen.

Vatjan viidennes (ven. Во́дская пяти́на, Vodskaja pjatina) on yksi Novgorodin tasavallan vanhoista hallintopiireistä, jotka säilyivät 1700-luvun alkuun saakka. Nimensä se on saanut alueella asuneista vatjalaisista. Vatjan viidenneksen itärajana toimi Olhavanjoki ja länsirajana Laukaanjoki. Se käsitti Novgorodin pohjoispuolisen alueen, Inkerin ja osan Karjalaa. 1500-luvulta lähtien viidennes jakautui Karjalan ja Laukaan puoliskoihin. 

Vatjan viidennekseen kuului 6 kihlakuntaa.Kihlakunnat jakautuivat pogostoihin (pitäjä)  ja staneihin. Karjalan eli Käkisalmen kihlakunnan pogosta oli Ilomantsi ja staniti Räisälä, Kurkijoki, Rautu, Sakkola, Salmi ja Sortavala. Muut viisi kihlakuntaa olivat Novgorodin kihlakunta, Kaprion kihlakunta ,Jaaman kihlakunta, Laatokankaupungin kihlakunta ja Pähkinälinnan kihlakunta. 

Ilomantsi (karjalaksi Il'manči] tai Ilomančči; ruots. Ilomants)on alueensa vanhin pitäjä. Sitä verotettiin Novgorodista jo 1400-luvulla. Se oli levotonta rajaseutua. Alueella harjoitettiin kaskitaloutta aina 1800-luvulle saakka. 

Novgorod  on yksi Venäjän alueen  vanhimmista kaupungeista. Nestorin kronikka mainitsee sen ensimmäisen kerran jo vuoden 859 yhteydessä, joskin todellisuudessa kaupunki on satakunta vuotta nuorempi. Nestorin kronikan mukaan alueen slaavilaiset ja suomalais-ugrilaiset heimot lopettivat veron maksun viikingeille ja alkoivat hallita itse itseään. 
Kaupungin sijainti Itämereltä Mustalle merelle johtaneen Viikinkien idäntien sekä Volgaa pitkin itään suuntautuneen reitin risteyksessä vauhditti kaupan, käsityöammattien ja kulttuurin kehitystä. Vielä keskiajalla Novgorod oli tärkeä kaupunki myös alueen suomensukuiselle väestölle, tästä kertoo esimerkiksi kaupungin keskiaikainen Tšjudintsov -niminen katu, joka on viitannut Tsudeihin.

Novgorodin tasavalta vuosina 1136–1478 keskittyi kauppaan. Hansaliiton ja Kultaisen Ordan  välisestä kaupasta (suola, turkikset, nahat) kulki suurin osa Novgorodin kautta, vaikka Novgorod ei varsinaisesti ollut Hansan jäsen. Tämä kauppareitti hiipui, kun Moskovan ruhtinaskunta valloitti ja tuhosi Novgorodin valtakunnan 1478

Viipurin linna perustettiin karjalaisten linnoitetun varasto- ja kauppapaikan tilalle, joka tuhoutui ruotsalaisten hyökkäyksessä vuonna 1293 kolmannen ristiretken yhteydessä. Viipurin linna oli ruotsalaisten hallussa ja merkittävä hallinnollinen ja kaupallinen keskus joka oli hyvällä paikalla liittyivätpä toimet  hansaliittoon, Baltiaan tai  Novgorodiin. 

Kalmarin unioni oli personaaliunioni Pohjoismaissa vuosina 1397–1523. Personaaliunioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat. Näiden valtakuntien alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta, Islanti ja Färsaaret, pieni osa Pohjois-Saksaa ja aina 1470-luvulle asti sittemmin Skotlannille siirtyneitä saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Teoriassa myös Grönlanti oli unionin aluetta. Personaaliunionin jäsenvaltakunnat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas. 

Kultainen orda (1240-luku–1400-luvun loppu) (mong. Алтан Орд, Altan Ord, ven. Золотая орда, Zolotaja orda) oli mongolien perustama, nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut keskiaikainen valtio.


Nevanlinna (ruots. Nyenskans; lat. Neovia; ven. Ниеншанц, Канцы, Nijenšants, Kantsy) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla (välillä myös nimenä Leningrad 1924-1991). Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.  Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. 

Moskova 1147- on saanut nimensä suomalais-ugrilaisesta Mustajoki-nimestä jolla viitattiin kaupungin läpi virtaavaan jokeen.Nimi esiintyy ensi kertaa vuoden 1147 Ipatijevskaja-kronikassa.  Paikalle muodostui jo varhaisena aikana kaupan keskus. Vanhin säilynyt rakennus oli 1300-luvulla rakennettu kivikirkko Spas na Boru (Спас на Бору) Ensimmäinen Kremlin kivilinnoitus valmistui 1367

Moskovan ruhtinaskunta nousi 1400-luvulla Venäjän valtioiden johtoasemaan ja siten siitä muodostui tsaarin Venäjän pääkaupunki 1400-luvulta 1700-luvun alkuun. Moskovan nousua edesauttoi edullinen sijainti jokien suhteen ja metsien ja suoalueiden tarjoama suoja, mutta päätekijä oli sen yhteistyö mongolivaltiaiden kanssa. Mongolit nimittivät Moskovan hallitsijat suuriruhtinaiksi ja antoivat näille oikeuden kerätä veroa muilta ruhtinaskunnilta.

Kolumbus (1451-1506) purjehti Amerikkaan vuonna 1492.

Donatello, oikealta nimeltään Donato di Niccolò di Betto Bardi (1386 Firenze – 13. joulukuuta 1466 Firenze)

Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni (6. maaliskuuta 1475 Caprese, Firenzen tasavalta – 18. helmikuuta 1564 Rooma, Kirkkovaltio)[1] oli italialainen renessanssitaiteen yleisnero – kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija.

Leonardo di ser Piero da Vinci (15. huhtikuuta 1452 Vinci, Toscana, Kirkkovaltio – 2. toukokuuta 1519 Amboise, Indre-et-Loire, Ranskan kuningaskunta)  oli italialainen tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Leonardoa on usein kuvattu ”renessanssi-ihmisen” arkkityypiksi, mieheksi, jonka ilmeisen äärettömän uteliaisuuden tasolle nousivat vain hänen keksijänkykynsä.Häntä pidetään laajalti yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taidemaalareista ja ehkäpä kaikkien aikojen monipuolisimmin lahjakkaana ihmisenä

Yleisneroksi kutsutaan henkilöä, joka hallitsee erinomaisesti useita eri tieteen ja taiteen aloja. Malliesimerkkinä yleisnerosta pidetään usein renessanssin aikaista keksijä-taiteilija-tutkija Leonardo da Vinciä. Vastaavasti renessanssi-ihmiseksi kutsutaan henkilöä, jolla on poikkeuksellisen laajat tiedot useista eri taiteen- tai tieteenaloista.

Tuohikirjeet ovat henkilökohtaisia kirjeitä, kaupankäyntiin ja omaisuuteen liittyviä muistiinpanoja ja luetteloita ja historiallisia merkintöjä. Osan tuohikirjeistä ovat kirjoittaneet suhteellisen sivistyneet ja vapaat yläluokkaiset tai kauppiasluokan naiset. Tuohikirjeissä kerrotaan myös tunteista ja ystävyydestä – joukossa on jopa rakkauskirjeitä ja ystävyyden vakuuttamista. Tuohikirjeistä on päätelty, että keskiajalla Novgorodin seudulla ja ehkä laajemminkin Koillis-Euroopassa naiset (lukuun ottamatta ehkä maatalousväestöä) olisivat olleet vapaampia ja koulutetumpia kuin Keski-Euroopan naiset. Kirjeissä on myös joitakin historiallisia merkintöjä, joita on pidetty luotettavina; ne liittyvät muun muassa sotiin.

Tuohikirje nro 292  on ajoitettu 1200-luvulle  kirjoitettu tuon ajan karjalan kielellä tai sitä läheisesti muistuttavalla kielellä (kyrillisin kirjaimin), ja sitä pidetään vanhimpana tunnettuna itämerensuomalaisena kirjoituksena. Kirjeen sisällöstä ei ole varmuutta, mutta sitä on pidetty loitsuna. Kyseessä voisi olla salamaa koskeva loitsu, sillä ilmeisesti siinä puhutaan jumalan nuolesta.

Itämerensuomalaista kieltä on myös eräässä kirjeessä oleva sanaluettelo. Myös muissa tuohikirjeissä esiintyy itämerensuomalaisia sanoja, esimerkiksi vanhoja henkilönnimiä, kuten Valit (Valittu), Melit (Mielitty), Vel'jut ja Veljakaz (kaksi viimeistä yhdistetään vilja-sanaan), sekä paikannimiä, kuten Kjulolakši (Kulolahti) ja Kurola.

Martti Haavion (1899-1973, tunnettu myös runoilija P.Mustapäänä) mukaan suomalaisen kansanperinteen tuntemat tuohiraamatut liittyvät näiden kaltaisiin tuohikirjoituksiin. Slaavilaisten kronikoiden mukaan kokonaisia kirjoja oli kirjoitettu tuohelle. Sellaisia ei kuitenkaan ole löydetty. Löydetyt tuohet ovat kirjeitä ja muistiinpanoja, jotka on luultavasti käytön jälkeen vain hylätty maahan. Tämä on kuitenkin ollut niiden pelastus, sillä maassa ne ovat säilyneet hyvin. Löydetyt tekstit edustanevat vähiten arvokkaina pidettyjä tuohikirjoituksia. Säilytyksen arvoisiksi katsotut kirjoitukset, kuten väitetyt tuohikirjat, on ilmeisesti säilytetty sisällä, ja ne ovat tuhoutuneet esimerkiksi tulipaloissa.

Hannu (Ruotsin kuninkaana Juhana II) (1455-1513) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas. Hän oli Tanskan kuninkaana 1481–1513, Norjan kuninkaana 1483–1513 sekä Ruotsin ja samalla kaikkien kolmen maan kuninkaana 1497–1501. Ruotsin kanssa hän neuvotteli vuonna 1483 Kalmarin resessin, jossa määriteltiin ja rajattiin unionikuninkaan valta Ruotsissa. Hän piti kuitenkin sopimusta itselleen epäedullisena eikä allekirjoittanut sitä, ja yritys palauttaa Ruotsi Kalmarin unioniin raukesi. Vuonna 1493 Hannu solmi liiton Venäjän kanssa Ruotsia ja sen valtionhoitaja Sten Sturea vastaan. Liittoa pidettiin uskonnollisista syistä ennenkuulumattomana. Venäjän ja Ruotsin välinen sota, vanha viha, käytiin vuosina 1495–1497, ja heti rauhanteon jälkeen Hannu julisti sodan Ruotsille

Iivana III eli Iivana Suuri (ven. Иван III Васильевич tai Иван Великий, Ivan III Vasiljevitš, Ivan Veliki; 1440 – 1505) oli Moskovan suuriruhtinas vuosina 1462–1505 ja ensimmäinen koko Venäjän hallitsija vuodesta 1478. Iivana Suuri yhdisti Venäjän maat valloittamalla Novgorodin ja lyömällä Kultaisen ordan ja Liettuan. Hän kunnostutti Moskovan Kremlin ja nai Bysantin viimeisen keisarin Konstantinos XI:n veljentyttären Sofian. Bysantin eli Itä-Rooman hajottua  Venäjä “peri” samalla  itselleen ortodoksisen kirkon suojelijan roolin, keisarin arvonimen sekä Palailogos-suvun tunnuksen, kaksipäisen kotkan js jatkoi eräänlaisen a “kolmantena Roomana”.  Iivana Suuri oli yksi Venäjän historian pitkäaikaisimmista hallitsijoista.

Sten Sture vanhempi (1440–1503) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1470–1497 ja 1501–1503. 

Viipurin pamaus (30.11.1495)  Yhden tarinan mukaan Viipurin linnan komentaja Knut Posse asetutti ruutimiinan tai terva- ja pikitynnyreitä yhden tornin alle ja räjäytti sen ilmaan. Räjähdyksestä selvinneet venäläiset eivät tajunneet, mitä oli tapahtunut ja pakenivat kauhuissaan.lToisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä kolmaskymmenes marraskuuta oli Pyhän Andreaan päivä, ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi.He luulivat pyhimyksen suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen.

Rusit ja Varjagit eli varangit olivat viikinkejä, jotka tekivät matkoja idäntielle eli lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin.Heidän retkensä ulottuivat aina Kaspianmerelle ja Konstantinopoliin saakka. Varjagien uskotaan yleensä olleen lähtöisin nykyisen Ruotsin alueelta. Nykyisessä kielenkäytössä varjageiksi kutsutaan usein kaikkia Venäjän jokireiteillä liikkuneita viikinkejä, joita kutsutaan myös ruseiksi.

Bysantin valtakunnassa toimi varjagikaarti, joka oli Bysantin keisarin henkilökohtainen kaarti. Siinä palveli myös muitakin kuin vain skandinaaveja, kuten slaaveja ja anglosakseja. Varjagi-nimityksen yleisesti hyväksytty etymologia on skandinaavinen ”valaliittolaista” merkitsevä sana väring. Termi on keskiajan venäläisten kronikoiden perua.

Varjagisoutajista on myös valtakunta saanut nimensä Rus ja myöhemmin Russia joka viittaa venäjään. Nestorin kronikan mukaan alueen slaavilaiset ja suomalais-ugrilaiset heimot lopettivat veron maksun varjageille ja alkoivat hallita itse itseään. Ajauduttuaan keskinäisiin sotiin he kuitenkin kutsuivat kolme varjagiveljestä Rurikin, Sineuksen ja Truvorin hallitsijoikseen vuonna 862. Rurik ryhtyi hallitsemaan Laatokanlinnaa (Aldeigjuborg), Truvor Izborskia ja Sineus Belozerskia (Valkeajärvi, Vologdan alue). Varsin pian kaksi muuta veljestä kuolivat ja jäljelle jäi Rurik koko Novgorodin hallitsijaksi. 

TARUA
Yleinen opetusvelvollisuus. Ajattele millainen maailma meillä olisi, jos jokainen olisi kautta historian laittanut eteenpäin kaiken hyvän oppimansa ilman kuppikuntia,  voiton tavoittelua, salakiltoja ja vallan haalimisia. 

Oppivelvollisuudella ymmärretään nykyaikaisissa yhteiskunnissa kaikille kansalaisille asetettua velvollisuutta hankkia itselleen tietty perussivistys. Suomi otti käyttöön oppivelvollisuuden vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka määräsi kaikille pakolliseksi vähintään kuusivuotisen oppimäärän suorittamisen. Käyttöönotto tapahtui verrattain myöhään, sillä oppivelvollisuudesta ei ollut onnistuttu säätämään Venäjän alaisuudessa. Oppivelvollisuutta myös vastustettiin, sillä kansakoulun pelättiin olevan yhteiskunnalle kallis ja kasvattavan huonoja työntekijöitä. Käytännössä oppivelvollisuus toteutui suurimmassa osassa maata jo 1920-luvulla, mutta Tunturi-Lapissa viimeiset syrjäkylät saatiin kouluverkon piiriin vasta 1950-luvulla. 

Aleksanteri VI (alk. Rodrigo Borgia, 1431-1503) oli kuuluisin renessanssiajan maallistuneista katolilaisista paaveista. Hänellä sanotaan olleen kymmenen lasta useiden rakastajattarien kanssa eikä hän säästellyt kullalla lotraamisesta tai juonittelun määrässä.


TAPAHTUI KYLLÄ, MUTTA TOISAALLA TAI TOISEEN AIKAAN

Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuosina 1523–1560.

HUOM!!!!
Tähän liitettyä historiaa on helposti saatavilla.  Kun kiinnostut aiheesta tarkasta tiedot useasta lähteestä ja kun oikein kiinnostut etsi kirja käteen kirjastosta tai ihan hanki se. Meillä on paljon asiaan perehtyneitä tutkijoita jotka työskentelevät näiden parissa ansiokkaasti Tähän koottua tekstiä on kopioitu suoraan Wikipediasta herättämään kiinnostustasi, ei toimimaan historian kirjana.